Toivo paremmasta

Luin juuri sellaisen kirjan, johon en yleensä tarttuisi. Olin kuitenkin kuullut jo muutamilta ihmisiltä, kuinka teos oli heitä koskettanut, joten päätin kokeilla olisiko sillä samanlainen vaikutus minuun. Ja olihan sillä.

Khaled Hosseinin totuudenmukainen ja säkenöivä teos Tuhat loistavaa aurinkoa kertoo kahden naisen elämästä, rankasta kohtalosta ja heidän välilleen syntyvästä tiukasta ystävyydestä Afganistanissa, jossa pauhaa ihmisiä julmasti surmaavat sodat.
Teos antaa tarkan kuvan siitä, miten naisia oikeasti kohdellaan ja miten paljon heitä halveksitaan maassa, jossa miehet ovat vallalla.

Mariam on koko elämänsä joutunut sietämään kurjuutta, mutta se on vain alkua. Mariam naitetaan itseään kolmekymmentä vuotta vanhemmalle miehelle hänen ollessaan vain 15-vuotias. Alussa elämä tuntuu toiveikkaalta, mutta kun Mariam saa kestettäväkseen miehensä Rashidin solvaukset, nöyryytykset ja väkivallan, hän huomaa miten toiveet onnellisesta elämästä ja avioliitosta valuvat kuin hiekka sormien välistä.

Rashid nai kaksi vuosikymmentä myöhemmin toisen vaimonsa, Lailan, 14-vuotiaan kauniin tytön, joka menetti vanhempansa pommi-iskussa, Kabulissa riehuvassa taistelussa. Sota ja Rashid murskaavat nuoren Lailan haaveet tulevaisuudesta, sillä Laila joutuu erilleen ensirakkaudestaan, Tariqista, joka lähti sotaa pakoon. Mariam suhtautuu Lailaan aluksi melko välinpitämättömästi, mutta pian afganistanilaisnaiset turvautuvat toisiinsa sodan, talibanien hirmuhallinnon sekä väkivaltaisen aviomiehen uhatessa ja määrätessä heidän kohtalostaan. Mariamin ja Lailan välille muodostuu ajan mittaan niin vankka side, jonka turvin he kykenevät kokoamaan viimeisetkin voiman rippeensä tavoitellaakseen vapautta ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Kirjan päähenkilöt olivat toisaalta hyvin erilaisia, lähinnä taustojensa perusteella, mutta kuitenkin niin samanlaisia. Mariam vietti koko lapsuutensa äitinsä kanssa kahdestaan hänen isänsä hylättyä heidät. Mariam ei hirveästi saanut osakseen rakkautta eikä tuntenut olevansa haluttu, nimittihän hänen äitinsäkin omaa tytärtään haramiksi, äpäräksi. Mariam menetti äitinsä, joka teki itsemurhan hirttäytymällä oman pihansa puuhun, lapsensa silmien alla. Laila taas sai viettää hyvin onnellisen lapsuuden perheessä, jossa isä oli koko ajan läsnä muiden perheenjäsenten lisäksi. Kuitenkin vanhempien kuoltua hän joutui jättämään hyvästit kaikelle hyvälle ja kohtaamaan uuden, kurjan elämänsä. Näinkin erilaisista lähtökohdista tulevat naiset joutuivat alistumaan samalle kohtalolle.

Tuhat loistavaa aurinkoa sai minut oikeastikin ajattelemaan afganistanilaisnaisten kovaa elämää, jota miehet ja sota hallitsevat. Hyvän kirjan ominaisuus onkin juuri se, että se pistää ajattelemaan. Enkä edes muista, milloin viimeksi jokin kirja olisi saanut aikaan kylmiä väreitä viimeisiä sivuja lukiessani; teoksen loppuratkaisu oli hyvin kosketteva. Onneksi tajusin tarttua tähän kirjaan, sillä vaikka luin sen muutama päivä sitten, se saa silti ajattelemaan vieläkin, miten erilaisia- jopa kauhistuttavia piirteitä joissakin kulttuureissa voikaan olla.

"Kuinka laskea ne kuut, jotka sen katoilla himertävät, tai ne tuhat loistavaa aurinkoa, jotka sen muurien taa kätkeytyvät."

Erilainen satu Tuhkimosta

Olipa kerran hyväsydäminen, rääsyihin puettu kaunotar, Tuhkimo, ja tämän häijyäkin häijympi äitipuoli ja kaksi ilkeää sisarpuolta. He kohtelivat Tuhkimoa kaltoin, ivailivat minkä kerkesivät. Eräänä iltana komea prinssi järjesti palatsissaan suuret tanssiaiset, johon saivat kutsun valtakunnan kaikki neidot, mukaanlukien Tuhkimosta piittaamattomat sisarpuolet.

Niin sisarpuolet lähtivät tanssiaisiin jättäen Tuhkimon hoitamaan likaiset kotityöt -niin kuin heillä oli tapana. Tuhkimo sai vain haaveilla tuollaisista suurenmoisista tanssiaisista. Onnettoman Tuhkimon itkiessä surkeaa kohtaloaan vanha haltiatar ilmestyi kuin tyhjästä. Haltiatar taikoi Tuhkimolle upean tanssiaispuvun ja kauniit hevosvaunut, nyt Tuhkimokin oli valmis elämänsä tanssiaisiin. Haltiatar kertoi huolellisesti taian haihtuvan kellon kumahtaessa tasan kaksitoista, jota ennen Tuhkimon pitäisi rientää juhlista pois.

Tanssiaisissa prinssi huomasi Tuhkimon säteilevän kauneuden ja ihastui tähän kyseiseen neitoon oitis. Tuhkimo vietti koko illan prinssin kanssa ja oli onnellisempi kuin pitkiin aikoihin. Aika kului ja kului eikä prinssin komeuteen ja herrasmiemäisyyteen keskittynyt Tuhkimo huomannut, miten kellon viisarit etenivät pelottavaa vauhtia kohti keskiyötä. Äkkiä Tuhkimo havahtui kellon lyödessä kaksitoista ja haltiattaren sanat muistuivat hänen mieleensä. Hän hätääntyi, kun tunsi, miten taika alkoi hellittää. Tuhkimo yritti rientää pois prinssin luota, mutta liian myöhään.

Taika oli rauennut ja nyt se alkoi näkyä Tuhkimossa; kimalteleva tanssiaismekko oli hävinnyt ja tilalle oli ilmestynyt hänen vanha, kulahtanut ryysyinen mekkonsa. Tuhkimon upeat lasikengät hävisivät kuin tuhka tuuleen, hän huomasi seisovan palatsin lattialla paljain jaloin hiukset hapsottaen. Hänen ympärilleen oli kerääntynyt suuri ihmisjoukko, varmasti koko palatsin juhlaväki näki hänet ja tuijottivat ihmeissään. Väkijoukon keskeltä esiin ilmestyivät Tuhkimon sisarpuolet. Ensin he ihmettelivät, kuinka heidän orjansa oli tanssiaisiin päässyt, mutta pian he jo nauroivat ja pilkkasivat Tuhkimoa ja hänen ryysyistä ulkomuotoaan. Tuhkimo painoi katseensa alas, kun muisti että prinssi oli aivan hänen vieressään luultavasti järkyttyneenä hänen ulkomuodostaan. Prinssi ei kuitenkaan ajatellut niin Tuhkimosta -hänen mielestään Tuhkimo oli maailman kaunein olento, mitä kuvitella saattoi. Ja niin hän myöskin kertoi Tuhkimolle, sisarpuolten pyöritellessä silmiään kateellisina.

Ja niin Prinssi ja Tuhkimo menivät naimisiin, saivat monta lasta ja elivät elämänsä onnellisina loppuun asti, ja mikä parasta; sisarpuolet elivät elämänsä loppuun asti vanhoinapiikoina kateudesta kihisten.