Minä ja kirjallisuus

Omat lukukokemukseni alkoivat muistaakseni jo varhain, ala-asteella. Tietysti juuri lukemaan oppineena lapsena en kovin vaativia opuksia lukenut. Muistan kuinka paljon pidin Taneli Kaneli- kirjoista, jotka innostivat lukemisen tielle. Vähitellen siirryin fantasian kimppuun, jota selkeästi olen lukenut eniten. Nuorempana lukukokemuksiksi kelpasivat myöskin erilaiset nuortenkirjat, Tuija Lehtisen Laura-sarja esimerkiksi.

En muista, mikä olisi ollut ensimmäinen "kunnon" romaani, jonka olen lukenut, siitä on jo niin kauan. Parhaiten kuitenkin palaa mieleen, kun aloitin nautinnollisen Harry Potter-sarjan lukemisen. En löytänyt niitä heti niiden ilmestyttyä. Sarjan ensimmäiset osat olivat löytäneet paikkansa isoveljeni kirjahyllystä. Siellä ne pölyttyivät aikansa kuluksi, sillä isoveljeni ei koskaan ole ymmärtänyt lukemisen ihanuutta. Muistan, kuinka yhtenä tylsänä päivänä menin isoveljeni unohdetulle kirjahyllylle ja sieppasin käteeni Harry Potter ja viisasten kivi- teoksen. Minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa, miksi en ollut aiemmin lukenut kyseisiä kirjoja. Aloin tylsyyden tuskissani lukemaan ja pian huomasinkin, että sitä oli vaikea laskea käsistä. Myöhemmin veljeni suosiolla luovutti Potterit minun huostaani ja siirsin ne omaan kirjahyllyyni. Lukuintoni vain kasvoi kasvamistaan Pottereiden ansiosta.

Nyt myöhemmällä iällä olen hullaantunut rikosromaaneihin, ne jostakin syystä kiehtovat minua suuresti. Fred Vargas on yksi suunnattoman upea kirjailija, jonka tuotoksista pidän valtavasti. Pystyyn, kuolleet!, Kuriton mies nurin ja Painu tiehesi ja pysy poissa ovat, muutamia mainitakseni, ehkä parasta rikosromaanikirjallisuutta mitä tiedän. Kirjojen henkilöhahmot ovat niin erikoisia ja monimutkaisia tyyppejä, mestarillisista juonenkäänteistä puhumattakaan, että pistää ihan miettimään, mistä Vargas ne oikeasti keksiikään. Ihmettelen, että Vargasin teokset eivät ole saaneet kovinkaan suurta kuuluvuutta Suomessa. Harva tietää kyseisestä ranskalaisesta kirjailijasta melko vähän- jos edes sitäkään.

Ennen, muutama vuosi takaperin, ajattelin, että on aivan järjetöntä ja silkkaa hulluutta lukea jokin kirja useammin kuin kerran. Tapahtumathan muistaa hyvin vielä vuosienkin jälkeen. Mitä järkeä lukea jotakin, jos tietää mitä seuraavaksi tapahtuu? Nyt olen päässyt onneksi tästä ajattelutavasta eroon. Jos käsiini on eksynyt jokin suurtakin suurempi, mahtava kirja, olen saattanut lukea sen useaankin otteeseen. Kirja selvästikin avautuu joka lukukerran jälkeen aina vain enemmän ja itse kiinnittää huomiota aivan eri asioihin kuin ensimmäisellä lukukerralla.

Lukeminen on aina ollut minulle hauskaa ja mieluisaa puuhaa eikä se juuri koskaan tuota vaikeuksia. Lukemisen avulla olen aina päässyt tuulettumaan ja pois tavallisesta maailmasta. Siinä todellakin hermo lepää. Ehkä, en tiedä, lukemiseni on sukuvika isäni puolelta. Ehkä lukuintoni on sieltä peräisin, jos niin voi edes sanoa. Joka tapauksessa olen hyvilläni siitä, että olen nuoresta iästä lähtien ollut kirjojen kanssa tekemisissä, sillä pidemmän päälle siitä ei voi olla mitään muuta kuin hyötyä elämässäni.

Jos aikaa olisi loputtomasti, lukisin vielä luultavasti nykyistäkin enemmän. Ajan puutteen vuoksi, kuten varmasti moni siihen aina vetoaa, en yksinkertaisesti ehdi lukemaan niin paljoa mitä oikeasti haluaisin. Lukemisissani olen jämähtänyt tuttuihin ja turvallisiin fantasia- ja rikoskirjoihin, siksi haluaisinkin laajentaa lukemistani muihinkin lajeihin. Ehkä otan sen seuraavaksi tavoitteekseni, että pyrin lukemaan mahdollisimman erilaisia teoksia, poiketen tavalliselta polulta.